maanantai 29. lokakuuta 2012

Heartbeat

...Vaikka Sydämmen asialla onkin ihan hyvä sarja, niin siitä en nyt puhu... :) Vaan ihanista sisustus sydämistä, joille olen menettänyt sydämmeni! Tänään sain kudottua loppuun yhden sydämmen "etuosan", mutta sen kanssa saan miettiä viellä hetken, että mitä sille takaosalle teen... Sillä aikaa(, kun koitin miettiä) ompelin 2 pikkuista sydäntä kankaasta :)



vessanovi sai oman lisäkoristuksen :)


Ja samalla kun näitä tein, niin Enni kylvetti iloisesti (ihan hiljaa minulta huomaamatta) ponejan Pyryn vesikupissa... -.- Huoh..


Ja viimeiseksi vielä kuva upeasta pakkaspäivästä (-10´c) lauantailta. :) Viikonloppu kului tosiaan lauantaina asunnollani tavaroita pakkaillessa ja sen jälkeen kävin glögillä siskoni luona. Ihana yllätys oli, kun isäni sattuikin myös olemaan juuri samaan aikaan kylässä! Oli niin ihana nähdä, vaikka hän joutuikin aika pian lähtemään. Iltapäivästä, kun kotiuduin, niin Enni tuli juosten ovelle halaamaan ja selittelemään ihan onneissaan mummon, papan ja iskän kanssa vietetystä kivasta päivästä :) Sunnuntaina ulkoilimme koko perheen voimin ja päivän päätteeksi Miikka paistoi herkkupihvit kaikille!

Olen niin onnellinen. Kaikesta.

Kivaa viikon alkua!

-J

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pala talvea ja päätöksiä

Vaikka ensiviikolle onkin luvattu reilusti plussakeliä, niin saimme pienen maistiaisen talvesta :) Parissa päivässä on tullut ihanan talvinen maisema. Pakkanen pistelee poskipäissä ja hengitys höyryää. Enni huutaa innoissaan: Äiti on kivaa kävellä lumessa! Mitä, miksi minun hiekkalaatikkoni on lumessa? Ei sinne voi mennä, kun se on ihan lumessa( kun kysyn mennäänkö tekemään hiekkakakkuja). :D
Koirakin on saanut lisävirtaa ja haukkailee juostessaan lunta suuhunsa niin, että kuonossa näyttää olevan lumiviikset ja parta. Kissa ei paljon viihdy ulkona enää- Eli saimme sisäkissan takaisin, joka kuitenkin haluaa mennä ulos, mutta takan edessä on lämpimämpi.


Eilen näytti näin talviselta, eikä lumet sulaneet yhtään päivän aikana.

Tänään pitäisi lähteä minun kotiini pakkailemaan muutamia muuttolaatikoita, eli kyllä- päätös on tehty tästä meidän elosta :) Mutta nyt pitää lähteä äkkiä iso P:n kanssa lenkille, kun se jo ulisee niin levottomasti kokoajan, tulee tökkimään kuonollaan ja tuijottaa minua yrittäen viestiä, että lopeta jo se tietokoneella olo ja lähdetään! :D

Mukavaa pakkaspäivää!

-J

maanantai 22. lokakuuta 2012

sammaltaako?



katsokaapas tarkkaan kuka kurkkaa verannalta :D Pyryhän se.. 
 Tänään on ollut aivan ihana päivä! Miikalla oli vapaapäivä, joten menimme heti aamupäivästä kaikki ulos ja saatiin viimeinkin suoritettua loput haravoinnit! Haravoinnin aikana rouhaisin pikkasen kovemmalla kädellä yhtä sammaltunutta kiveä ja se sammal lähti ihan mattona irti... Siitäs sain ajatuksen ja kipaisin hakemaan ruukut ja pistin kivat "sammal pallukat" ruukkuun :) On aika söpön näkoiset noissa ihan pikkuruisissa ruukuissa. Ja askartelin sanomalehdestä ja narusta sammalpallon isoimman ruukun päälle. Ei tullut ihan priimaa näillä tarvikkeilla, mutta menettelee se nyt sen hetken, kunnes saan haettua kaupasta rautalankaa :D

Tulis jo sitä lunta, kun ulkona on niin kauhean synkkää ja pimeää, mutta toki onhan se kiva syy polttaa tuikkuja -Ja paljon! :)

-J




tiistai 16. lokakuuta 2012

Onnea R!!

Oltiin viikonloppuna pikkuveljeni 14-vuotis syntymäpäivillä. :) Ihan hurjan nopeasti on mennyt aika, ei R&A ole jo noin isoja! R:kin menee seuraavaksi jo rippikouluun... No mutta isot onnittelut edelleen rakkaalle R veljelleni <3

Äitipuoleni oli taas leiponut sellaisia herkkuja sinne että!



Saimme kotiin viemisiksi jälleen R&A:n vanhoja kirjoja ja leluja. Paras Ennin mielestä taisi olla lääkärin laukku, joka sisälsi: kuumemittarin, verenpainemittarin, stetoskoopin, hoitajan päähineen yms... Heti aamulla aamupalan jälkeen äiti-possu ja isä-possu pääsivät sänkyyn ja lääkäri hoiti heitä äärimmäisen hyvin :)



Nyt suunnittelemaan Ennin huoneen remppaa, että on kuviot selvänä ensi viikonlopuksi, kun jatkamme tapettien repimistä :) Miikka taas varmaan huokailee kuullessaan näistä mun visioista :D

Kivaa tiistaita kaikille!

-J

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syksyisiä puuhia

Kylläpä on ollut jotenkin tosi vaikeaa postata, kun tuntuu, että myöhään illalla vasta havahtuu, että ainiin joo blogi- ääh, no jos mä huomenna laitan sen postauksen... Ja taas havahtuu illalla silmät ristissä... No tässä nyt enemmän kuvin, kuin sanoin meidän syksyisistä päivistä :)


Eli niinä muutamina sateettomina päivinä, joita tässä on ollut, olemme haravoineet lehtiä- joista Enni on ollut aivan fiiliksissä, levitelleet sorakasaa pihalla- tai siis minä ja Enni oltiin sisällä työnjohtajina( suurkiitos myös papalle!), tehty hiekkakakkuja- velli hiekasta eli mutakakkuja, poltettu oksia- jotka oli sateiden jälkeen niin kosteita että pelkäsin kokoajan palokunnan ilmestymistä pihalle, koska savun määrä oli aikamoinen :D Niin ja ollaan taas aavistuksen kerätty omenoita maasta ja istutettu kukkasipuleita ensikesää varten. Sekä muistettu meidän 4- vuotiasta ikuista pentua leikkimällä sen kanssa ekstrapaljon! Onnea iso P!

Toivotaan nyt vaan lisää näitä päiviä, ettei sada, koska olis vielä muutamia hommia tuolla ulkona joita tietysti olisi kivempi puuhailla kun ei satais... :)

Leppoisaa syksyn jatkoa kaikille!

-J

p.s  LUPAAN nyt tsempata tän postailun kanssa :D